BLOGI

Monesti työssä oppimisessa ongelmaksi nähdään tavoitteiden puute. Sama pätee myös itsensä johtamiseen ja itseohjautuvuutta käsittelevään keskusteluun. Usein keskusteluissa ei kuitenkaan avata sitä, millaisia tavoitteita voisi olla tai mitä itseohjautuvuus tarkalleen tarkoittaa. Tavoitteista saatetaan esimerkiksi todeta, että on hyvä asettaa pitkän...

Oletko ajatellut aloittaa jonkin uuden oppimisen? Esimerkiksi olet aina halunnut soittaa jotain soitinta, tai työsi kannalta arvelet uuden koodikielen opettelusta olevan tulevaisuudessa hyötyä. Kuitenkin opiskelusi on jäänyt aloittamatta, tai et ole oppinut toivomallasi tavalla, ja homma on jäänyt siihen.