Didasofin iltakoulu

Mahdottomalta tuntuvan muuttuminen itsestään selväksi

Oppimista koskeva keskustelu liikkuu usein heilurin tavoin. Ajoittain huomio kohdistuu oppijan aktiivisuuteen, kokemuksiin ja merkitysten rakentumiseen, toisinaan taas opettajan ohjaukseen, tiedon rakenteisiin ja tehokkaiksi osoitettuihin opetusmenetelmiin. Samalla oppimista määritellään vuoroin käyttäytymisen muutoksena, tiedonkäsittelynä,...

Hämmentävän usein kuulee opettajan toteavan, ettei kasvatustieteestä ole opetustyössä juuri hyötyä. Todellinen osaaminen syntyy hänen mukaansa vasta luokkahuoneessa. Johtaja voi puolestaan esitellä itsensä käytännön ihmisenä, ei minään teoreetikkona. Jostakusta toisesta sanotaan hyväksyvästi, ettei hän ehkä ole kirjaviisas mutta että hänellä on...

1. Onko konstruktivismi kuollut?

Viime vuosikymmenten kasvatustieteellisessä keskustelussa on ollut nähtävissä jännite kahden pedagogisen orientaation välillä. Toisaalta on korostettu niin sanottua perinteistä opetusta, jossa oppiminen ymmärretään keskeisesti kulttuurisesti vakiintuneiden tietojen ja taitojen omaksumisena. Toisaalta on painotettu oppijalähtöisiä lähestymistapoja,...

I. Kun rakennettomuudesta tulee rakenne

Oppiminen edellyttää, että kokemukset eivät jää irrallisiksi tapahtumiksi, vaan asettuvat osaksi merkityksellistyvää kokonaisuutta. Tämä ei kuitenkaan ole itsestään selvä tai automaattinen prosessi: merkitys ei ole valmiina kokemuksessa eikä myöskään pelkän tulkinnan tuote. Kysymys siitä, miten merkitys syntyy, on siten samalla kysymys oppimisen...

Johdanto: miksi muutos ei seuraa ristiriidasta?

Miksi luovuutta pitää selventää nyt?

Tuottaako opetus aina ymmärrystä? Voiko opetusta järjestää irrallaan syvemmistä kasvatuksen ja ihmisenä olemisen kysymyksistä? Opetuksessa on aina läsnä myös kasvun näkökulma. Siksi kasvatuksessa ei voida tyytyä pohtimaan ainoastaan sitä, miten opetusta järjestetään tai mitä oppijoiden tulisi osata, vaan on väistämättä kysyttävä myös, miksi näitä...