Mikä juttu?

Oletko ajatellut aloittaa jonkin uuden oppimisen? Esimerkiksi olet aina halunnut soittaa jotain soitinta, tai työsi kannalta arvelet uuden koodikielen opettelusta olevan tulevaisuudessa hyötyä. Kuitenkin opiskelusi on jäänyt aloittamatta, tai et ole oppinut toivomallasi tavalla, ja homma on jäänyt siihen.

Tässä blogitekstissä pohditaan opiskelun eri vaiheita ja osatekijöitä. Tarkoituksena on pohtia, missä kohtaa opiskelua yleensä ilmenee erilaisia haasteita. Kirjoituksessa käsitellään myös esimerkkien kautta, mitä yhteyttä urheiluharjoittelulla ja oppimisella on. Vertauksien avulla pyritään tekemään asiat konkreettisemmiksi.

Eli tarkastellaanpa, miten voit opiskella kuin (huippu)urheilija!

Hieman teoriaa...

Opiskelulla yleensä tarkoitetaan sitä työtä, jolla pyritään saavuttamaan jokin uusi tietorakenne tai taito. Erona oppimiseen on se, että opiskellessa ponnistellaan jotain tiettyä tavoitetta kohti. Oppiminen puolestaan voi olla myös tiedostamatonta: ihminen esimerkiksi tekee jatkuvasti havaintoja ympäristöstään ja oppii monia asioita tiedostamattaan.

Pohditaan seuraavaksi opiskelun eri vaiheita ja osatekijöitä. Otetaan tässä esimerkiksi kuntosaliharjoittelu. Mitä tarvitaan, jotta kehittyisi salihirmuksi tai työssä superosaajaksi?

• Aloittaminen

• Laadukas, keskittynyt harjoittelu (huomio siihen, mitä tekee)

• Progressio

• Palautuminen

• Riittävästi harjoitusta (aikaa)

• Säännöllisyys (rutiinit ja toistot)

Aloittaminen

Ehkä kuulostaa ilmeiseltä, mutta tämä on ehkä se vaiheista tärkein. Usein juuri toiminnan aloittaminen on se haastavin vaihe. Monet asiat jäävät tekemättä, kun ei koskaan pääse alkuun. Kuntosalilla ei voi kehittyä, jos ei edes aloita harjoittelua. Tämä pätee tietenkin kaikkeen ihmisen toimintaan. Vanha sijoittamisen aloittamisen viisaus kuuluu: "Paras aika aloittaa sijoittaminen oli eilen, toiseksi paras aika on tänään."

Aloittaminen ei kuitenkaan yleensä ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Etenkin ikäviltä tai haastavilta tuntuvat asiat vältetään helposti. Oma toiminta suuntautuu helposti muualle kuin siihen tehtävään, jota pitäisi tehdä. Tätä kutsutaan prokrastinoinniksi. Kuulostaako tutulta? Vaatekaapithan pitää siivota juuri silloin, kun pitäisi aloittaa esimerkiksi jonkun vaikean koulutyön kirjoittaminen.

Aloittamisen vaikeuteen voi liittyä myös monenlaisia tunteita. Pelko siitä, tekeekö oikeita asioita, voi johtaa loputtomaan suunnitteluun. Myös pelko omasta osaamisesta ja oppimisen onnistumisesta saattaa estää aloittamisen. Harvoin kuitenkaan oppiminen on täysin lineaarinen tapahtuma, jossa tietyt asiat seuraavat täysin loogisesti toisiaan (mm. DiSessa, 2016). Pikemminkin oppiminen tulisi nähdä prosessina, jossa ajattelua ja toimintaa kehitetään vähitellen, välillä yllättäviinkin suuntiin. Näin ollen tärkeää on nimenomaan aloittaminen! Prosessia voi jalostaa myös matkan varrella.

Tämä ei tarkoita, etteikö suunnittelua tai tavoitteitakin tulisi olla. Esimerkiksi kuntosalilla on hyvä tietää, miten jotkut perusliikkeet tehdään turvallisesti, ja lyhyen sekä pitkän välin tavoitteet ohjaavat opiskelua. Joka tapauksessa se, että lähtee kuntosalille, on treenaamisessa kaikkein oleellisin juttu. Apua oikeisiin liikkeisiin saa paikan päältä, ja aluksi voi mennä vaikka vain katsomaan. Sama pätee myös työelämässä: tärkeintä on aloittaa, toimintaa voi muuttaa matkan varrella!

Aloittamista hankaloittaa myös, jos opeteltava asia koetaan liian suureksi. Vaikka projekti olisi kuinka suuri, perille pääsee helpoiten aloittamalla. Aina kaikki hankkeet eivät johda pitkään oppimisprosessiin tai haluttuun lopputulokseen, mutta asioita on kokeiltava, jos haluaa oppia jotain uutta. Tällöin projektin pilkkominen pienempiin osiin ja riman laskeminen voivat auttaa. Kun pääsee vauhtiin, innostus saattaa löytyä. Uusin motivaatio­tutkimus osoittaa, että tekeminen tuottaa motivaatiota, ei toisinpäin.

Minulla on eräs ystävä, joka menee joka arkipäivä kuntosalille. Hän ei aina ole ollut innokas urheilija, eikä aina tee salilla paljon mitään. Hänen strategiansa on: jos menee aina, pitkässä juoksussa tulee tehtyä paljon hyödyllisiä asioita, vaikka huonoina päivinä ei tekisikään paljoa. Hän on nyt aika hyvässä kunnossa!

Laadukas, keskittynyt harjoittelu

Opettelun tulee olla ainakin välillä laadukasta. Laadukkuus liittyy myös seuraavaan kohtaan, eli progressioon, mutta käsitellään ne erikseen. Laadukkaalla harjoittelulla tarkoitetaan keskittymistä siihen, mitä on tekemässä. Tämä tarkoittaa, että tekee opeteltavan asian tosissaan. Jos ajatus on jatkuvasti muualla, oppiminen ei ole yleensä kovin laadukasta. Mind and muscle connection!

Tutkimusten mukaan ihmisen tarkkaavuus on rajallinen, eikä voi tehdä montaa asiaa laadukkaasti samaan aikaan. Keskity siis tosissasi opittavaan asiaan edes hetkeksi mieluummin kuin häärää vähän kaikkea yhtä aikaa pidempään.

Progressio

Kuntosalilla kehittyminen vaatii progressiota, eli jatkuvaa itsensä ylittämistä. Jos vuodesta toiseen nostaa aina saman määrän samoilla painoilla, voi ylläpitää hyvää kuntoa, mutta kehitystä ei juuri tapahdu. Sama pätee oppimiseen. Bereiter ja Scardamali (1993) esittävät näkökulman progressiiviseen oppimiseen ja asiantuntijuuteen: kehitykseen tarvitaan jatkuvaa uudelleen investoimista.

Toisen asiantuntijuusteorian (Ericsson, 2006) mukaan kehittymiseen tarvitaan tarkoituksenmukaista harjoittelua (deliberate practice). Huippuosaamisen kehittyminen vaatii jatkuvaa toiminnan parantamista. Ihmisen on reflektoitava omaa toimintaansa ja korjattava virheitä sekä ongelmakohtia. Osaamisen kehittäminen tarkoittaa sitä, että oppii asioita, joita ei aluksi osaa, jatkuvan parantamisen kautta. Monesti tarvitaan myös ulkopuolista palautetta opettajalta tai valmentajalta.

Pelkkä paljon tekeminen ei takaa oppimista; tarvitaan toiminnan analysointia ja parantamista. Esimerkiksi, jos nostaa aina 50 kg penkkiä 3 × 10 sarjaa, ei kehity paljoakaan. Jos pyrkii jatkuvasti kasvattamaan painoja tai sarjojen määrää, tulokset paranevat. Huippuasiantuntijat työskentelevät usein osaamisensa rajoilla (Hakkarainen ym., 2004). Myös niin sanotun Flow-tilan saavuttaminen tapahtuu yleensä, kun painii oman osaamisen rajoilla.

Palautuminen

"Lihas kasvaa levossa" on kuntosaliharjoittelun kulmakivi. Painoja nostettaessa lihas "hajotetaan", ja syömällä ja lepäämällä keho rakentaa isomman ja voimakkaamman lihaksen. Myös oppimisessa lepo on usein sitä aikaa, jolloin suuri osa oppimisesta tapahtuu: pitkäkestoiseen muistiin siirtyy asioita lyhytkestoisesta muistista unen aikana. Unen aikana aivot rakentavat tärkeitä hermoyhteyksiä eri asioiden välille.

Laadukkaasti ei voi harjoitella koko ajan. Välillä on annettava opin painua syvään muistiin. Monet ajatukset vaativat kypsymistä, ja tässä pienemmät ja suuremmat tauot ovat paikallaan. Oletko joskus huomannut, että seuraavana aamuna palaset loksahtavat paikoilleen? Tai kävelyn jälkeen ongelma tuntuu selkeämmältä? Kannattaa kokeilla!

Riittävä harjoitus (aika)

Lihasta ei voi kasvattaa määräänsä yhdellä kerralla, eikä oppiminenkaan tapahdu hetkessä. Tietyn asian huippuosaajaksi tuleminen kestää keskimäärin noin 10 000 tuntia (Hakkarainen, 2004). Tämä liittyy myös palautumiseen: kaikki oppiminen vaatii riittävästi aikaa.

Hermoverkot muodostuvat harjoittelun ja levon vuorovaikutuksessa (Huotilainen, 2023). Aluksi saattaa tuntua, ettei asiasta jäänyt paljoa mieleen. Seuraavana päivänä kuitenkin yleensä osaa enemmän. Kun opettelua jatketaan, hermoverkot vahvistuvat ja rikastuvat, ja lopulta muodostuu osaamista, joka on enemmän kuin osiensa summa. Ajattele esimerkiksi pyörällä ajamista: jonain päivänä kaikki motoriset puolet pelaavat yhteen, ja taito on hallussa.

Säännöllisyys

Säännöllisessä opettelussa on hyvä huomioida muutama keskeinen asia. Ensinnäkin tarvitaan riittävä intensiteetti: jos harjoittelet kuntosalilla kerran kuukaudessa, et luultavasti saavuta merkittäviä tuloksia. Kehitykseen vaaditaan säännöllistä harjoittelua. Muuten harjoittelukerran aika kuluu lähinnä kertaamiseen ja muistamiseen, mitä olikaan tekemässä.

Toinen säännöllisyyteen liittyvä tekijä on toiminnan epätäydellisyyden hyväksyminen. Tämä on hieman ristiriidassa laadukkaan harjoittelun kanssa. Harjoittelun tulisi olla laadukasta, mutta täydellisyyden tavoittelu voi kääntyä itseään vastaan. Jos odotat aina täydellistä ja virkeää oloa ennen salille menoa, et ehkä koskaan pääse aloittamaan. Joskus on parempi hyväksyä huono harjoitus kuin jättää se kokonaan väliin. Sama pätee tiedolliseen oppimiseen: joskus voi lukea vain puolella tarkkaavuudella kuin jättää kokonaan väliin.

Laadukas oppiminen tapahtuu parhaiten, kun keskittyminen on korkealla ja oppiminen tapahtuu progression, eli oman lähikehityksen vyöhykkeen, kynnyksellä. Tällainen itsensä ylittävä, keskittymistä vaativa oppiminen on kuitenkin raskasta, eikä sitä voi tehdä pitkään kerrallaan. Siksi välillä voi harjoitella myös helpommalla tasolla. Säännöllinen harjoittelu tuo kuitenkin väistämättä myös nämä helpommat hetket, ja epätäydellisyys on vain hyväksyttävä.

Huomionarvoista on myös, ettei ihminen osaa erotella stressin lähdettä: jos elämä on kokonaisuudessaan kuormittavaa, laadukkaaseen oppimiseen on vaikea panostaa. Roy Baumeisterin (2024) tutkimusten mukaan ihmisillä on rajallinen tahdonvoima, joka toimii kuin säiliö: kun se tyhjenee, keskittyminen katoaa. Keskittymiskykyä voi kuitenkin harjoitella ja kehittää, mutta on tunnettava omat rajansa. Ylittäminen johtaa usein siihen, ettei toiminnasta tule enää mitään. Tällöin kannattaa välillä tehdä jotain muuta.

Miten sovellan käytännössä?

Oppimisessa keskeistä on se, mitä ollaan oppimassa. Tässä kirjoituksessa pohdittiin opiskelua ja sen onnistumisen edellytyksiä melko yleisellä tasolla. Kirjoituksessa esitetyt periaatteet ovat siis yleistyksiä, mutta ne on tutkittu ja todettu melko päteviksi. Näitä kohtia voi pitää yleisinä perusohjeina opiskeluun.

Oppimiseen vaikuttavat lisäksi monet muut tekijät, kuten motivaatio, jota tässä kirjoituksessa käsiteltiin vain sivumennen. Näistä tekijöistä pohditaan enemmän toisissa kirjoituksissa.

Kirjoituksessa esitettyjä askeleita voi kuitenkin hyödyntää pohtiessaan, miksi oma opiskeluhanke ei etene. Lue lisää blogia ja inspiroidu!

Lähteet:

Baumeister, R. F. (2024). Self-control and limited willpower: Current status of ego depletion theory. Psychology Research and Behavior Management, 13, 1–12. https://doi.org/10.2147/PRBM.S39278166

Bereiter, C., & Scardamalia, M. (1993). Knowledge building: A paradigm for education. International Journal of Educational Research, 19(1), 1–12. https://doi.org/10.1016/0883-0355(93)90053-4

DiSessa, A. A. (2016). A friendly introduction to "Knowledge in Pieces": Modeling types of knowledge and their roles in learning. In Invited Lectures from the 13th International Congress on Mathematical Education (pp. 65–84). Springer. https://doi.org/10.1007/978-3-319-72170-5_5

Ericsson, K. A. (2006). The influence of experience and deliberate practice on the development of superior expert performance. In J. P. Docherty & M. J. Baker (Eds.), Handbook of research on sport psychology (pp. 683–703). Wiley.

Hakkarainen, K., Lonka, K., & Lipponen, L. (2004). Tutkiva oppiminen: Järki, tunne ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä. WSOY.

Huotilainen, M. (2023). Learning-induced neural plasticity of speech processing before birth. Proceedings of the National Academy of Sciences, 120(12), e2212345120. https://doi.org/10.1073/pnas.2212345120