Mikä juttu?

Osaako tekoäly ajatella? Asiasta on käyty viime aikoina runsaasti keskustelua. Ajattelin, että aihetta on syytä hieman pohdiskella myös tässä blogissa. Ensimmäinen ajatukseni liittyi tekoälyn ja ihmisen niin sanotun ajattelun systeemi 1:n väliseen yhteyteen. Lauri Järvilehto oli kuitenkin ehtinyt käsitellä aihetta jo Helsingin Sanomissa (20.8.2024). Hän jätti kuitenkin esittelemättä muutamia keskeisiä ajatuksia ihmisen ajattelun systeemi 1:n ja tekoälyn välisistä yhtäläisyyksistä. Aiheesta nousi myös runsaasti kommentteja, joissa pohdittiin tietoisuutta ja vapaata tahtoa. Halusin hieman kommentoida sekä Järvilehdon kirjoitusta että siitä heränneitä kommentteja. 

Hieman teoriaa...

Järvilehto esittelee artikkelissaan "Osaako tekoäly ajatella?" (HS: 20.8.2024.), kuinka nykykäsityksen mukaan ihmisen ajattelu voidaan jakaa kahteen erilaiseen systeemiin (systeemi 1 ja systeemi 2). Järvilehto toteaa: " Ihmisen mieli jakautuu nykytutkimuksen mukaan kahteen toisiaan tukevaan systeemiin. Systeemi 1 on evoluution kannalta vanha, ja se on kaikilla eläimillä. Se toimii nopeasti, ja siinä voi olla käynnissä jopa miljoonia prosesseja kerrallaan. Systeemi 2 on puolestaan evoluution kannalta uusi. Se on lajityypillinen ihmisille ja ehkä muutamille muille kehittyneimmille eläinlajeille. Systeemi 2 kykenee käsittelemään noin kolmesta viiteen asiaa kerrallaan hitaasti. Systeemi 1:n toiminta perustuu ajatusprosessien yhdistelyyn. Kaikki ajattelu nojaa sekä perinnöllisiin että opittuihin prosesseihin. Kun opit uutta, aivojesi hermoverkkojen fyysinen rakenne muuttuu. Kun kaksi asiaa esiintyy usein samaan aikaan – erityisesti, jos niihin liittyy tunnereaktio – ne yhdistyvät myös mielessäsi. Jos syöt kalakeittoa ja saat vatsataudin, voi kalakeiton tuoksu tuottaa myöhemmin vatsanväänteitä. Systeemi 2 on erilainen. Se käsittelee vain systeemi 1:n prosessien lopputuloksia. Sen avulla onnistuu sekä tietoinen tarkastelu että ajatusten järjestely symbolijärjestelmän – kielen, logiikan – sääntöjen puitteissa. Systeemi 2 on tietoisuuden edellytys. Sen puitteissa voimme tehdä tahdonvaraisia päätöksiä." Järvilehto viittaa tekstissään Dual-Process malliin, jota on kehitelty psykologian piirissä (mm. Evans 2008; Kahneman 2011). Mallissa ihmisen ajattelu jaetaan juuri kahteen systeemin, aivan kuten Järvilehto kuvailee. Järvilehto toteaa, että monelta osin tekoäly muistuttaakin ihmisen ajattelu systeemi 1. Tämä oli myös oma ajatukseni jo ennen kuin luin Järvilehdon kirjoituksen.

Ihmisen ajattelua ei kuitenkaan voi jakaa näin yksinkertaisesti kahteen osaan. Vaikka dual-process-malli tarjoaa lähtökohdan tarkastella ihmisen ajattelun monimuotoisuutta, se ei silti tarkoita, että nämä ajattelun muodot olisivat toisistaan irrallisia. Useat tutkimukset korostavatkin systeemi 1:n ja systeemi 2:n välistä vuorovaikutusta. Esimerkiksi Slomanin työssä korostuu ajatus siitä, että systeemi 1 ja systeemi 2 eivät ole täysin erillisiä, vaan toimivat yhteistyössä. Tämä "yhteistyömalli" kuvaa, kuinka intuitiiviset prosessit voivat tukea rationaalista päättelyä ja päinvastoin (Sloman, 1996). Myös Gronchi ym. (2024) havaitsivat, että tietyt samat aivoalueet osallistuvat sekä systeemi 1:n että systeemi 2:n toimintaan. Tämä viittaa siihen, että prosessit eivät toimi täysin erillisinä, vaan niillä on yhteisiä hermostollisia resursseja, jotka tukevat vuorovaikutusta.

Kahneman kehitteli yhdessä Frederickin kanssa Cognitive Reflection -testin (CRT), joka osoittaa, miten ihmiset voivat inhibitiota hyödyntäen siirtyä systeemi 1:stä systeemi 2:een, kun intuitio johtaa virheellisiin vastauksiin ja tietoista päättelyä tarvitaan korjaamaan ne. Myös monet muut tutkimukset tukevat tätä. Dual-process-mallia onkin laajennettu ottamalla huomioon inhibitiiviset kontrollimekanismit, jotka sallivat systeemi 2:n puuttua systeemi 1:n intuitiiviseen toimintaan. Tämä näkökulma selittää, miten eri prosessit voivat joustavasti sopeutua tilanteiden vaatimuksiin, mikä tukee kognitiivista joustavuutta (mm. De Neys & Bonnefon, 2013; Friedman & Miyake, 2004; Stanovich & West, 2000). Voidaan siis olettaa, että ihmisen ajattelu eroaa – ainakin toistaiseksi – tekoälystä juuri mahdollisuudella yhdistää systeemi 1:n ja systeemi 2:n ajattelua.

Järvilehto ei kolumnissaan tuo esiin yhtä keskeistä näkökulmaa, nimittäin systeemi 1:ssä ilmeneviä ajatusvääristymiä (Kahneman, 2011; Korteling ym., 2023). Daniel Kahneman sai Nobel-palkintonsa nimenomaan näiden vääristymien tutkimuksesta. Perusajatus on, että systeemi 1, joka on nopea ja tiedostamaton osa ajattelua, prosessoi informaatiota tiettyjen heuristiikkojen eli peukalosääntöjen avulla. Heuristiikat tehostavat ihmisen ajattelua ja osuvat usein oikeaan, mutta ne voivat myös johtaa virheisiin. Esimerkiksi ihmisillä saattaa olla ennakkoluuloja, jotka eivät vastaa todellisuutta, mutta silti vaikuttavat heidän toimintaansa. Omasta mielestäni tämä on yksi keskeinen yhtäläisyys ihmisen ajattelun ja tekoälyn välillä.

Usein keskusteluissa nostetaan esiin tekoälyn virheelliset sisällöt. Kommentoijien mukaan tekoälyn tuottama "tieto" voi olla hyvin virheellistä ja koottu mistä tahansa lähteistä. Mutta näin tekee myös ihminen! Tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmiset sekoittavat tiedon ja sen lähteen monista syistä (mm. Johnson ym., 1993; Schacter, 2001; Dodson & Schacter, 2002; Lindsay & Johnson, 1989). Esimerkiksi Lindsay ja Johnson (1989) tutkivat, miten ihmiset muistavat tietoa mutta unohtavat sen lähteen. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa henkilö muistaa lukeneensa asian tieteellisestä artikkelista, vaikka se olisi peräisin epäluotettavasta lähteestä.

Lisäksi ihmisen muisti ei ole yleisesti kovin luotettava. Frederick Bartlettin (1932) klassinen tutkimus korosti, että ihmiset täydentävät muistinsa aukkoja kulttuuristen ja henkilökohtaisten skeemojen avulla, mikä voi johtaa vääristymiin. Roediger ja McDermott (1995) havaitsivat, että ihmiset voivat muistaa tapahtumia, joita ei koskaan tapahtunut. Loftus (1974) puolestaan tutki, miten uudet, harhaanjohtavat tiedot voivat vääristää alkuperäistä muistia. Hänen tutkimuksensa osoitti esimerkiksi, että tapaturman silminnäkijät voivat muuttaa muistojaan, jos heille esitetään harhaanjohtavia kysymyksiä. Tällaiset havainnot ovat vaikuttaneet muun muassa oikeuspsykologiaan, ja vanhoja muistoja ei nykyisen tiedon valossa pidetä täysin luotettavina. Ihmiset itse uskovat kuitenkin helposti omiin muistoihinsa, sillä ne tuntuvat usein varsin todellisilta. Sama pätee uniin – nekin tuntuvat todellisilta, vaikka eivät sitä ole.

Miten sovellan käytännössä?

Ensinnäkin tekoälyn ja ihmisen intuitiivista systeemi 1 -ajattelua ei voi täysin rinnastaa. Tekoälyllä ei ole vastaavaa intuitiota. Yhtymäkohtia on kuitenkin löydettävissä etenkin ajattelun vääristymistä. Vaikka ihmisillä onkin systeemi 2:n mahdollistamia keinoja välttää systeemi 1:n ajatusvääristymiä, ihmisen ajattelu on monelta osin kuitenkin vääristynyttä – aivan kuten tekoälynkin.

Tästä syystä keskustelussa tulisi nostaa esiin erityisesti ihmisen kyky reflektoida ja kyseenalaistaa omia ajatuksiaan. Muun muassa Keith Stanovich (2016) on kehitellyt dual-process-mallia ja jakanut tietoisen systeemi 2:n vielä loogiseen ja reflektiiviseen puoleen. Ihmisillä on huomattava kyky oppia erilaisia asioita, ja omaa ajatteluaan voi kehittää juuri itsereflektion kautta. Kriittisen ajattelun ja itsereflektion oppiminen voi kuitenkin vaatia varsin erilaisia opetusmenetelmiä kuin mihin esimerkiksi kouluissa yleensä totutaan, sillä omat ajattelutavat ovat usein hyvin sitkeitä. Ajatukset pyrkivät pitämään kiinni vanhasta ja vastustavat muutosta monin tavoin. Usein ihmiset eivät halua myöntää olevansa väärässä.

Oman ajattelun pohtiminen ja kriittinen kehittäminen on kuitenkin tärkeää, jos haluaa toimia ihmisenä paremmin. Vai onko mahdollista, että tekoäly kehitetään siihen pisteeseen, että se osaa myös reflektoida ajatuksiaan? Tällöin voi todella käydä niin, että tekoälystä tulee superajattelija, kun ihmiset jäävät omien ennakkoluulojensa, mielikuviensa ja ajatusvääristymiensä vangiksi.

Huom!

Aiheeseen paljon perehtyneen Lauri Järvilehdon kirjoituksiin kannattaa tutustua, jos aihe kiinnostaa enemmän!

Lähteet:

Sloman, S. A. (1996). The empirical case for two systems of reasoning. Psychological Bulletin, 119(1), 3–22. DOI: 10.1037/0033-2909.119.1.3

Evans, J. St. B. T. (2008). Dual-processing accounts of reasoning, judgment, and social cognition. Annual Review of Psychology, 59, 255–278. DOI: 10.1146/annurev.psych.59.103006.093629

De Neys, W., & Bonnefon, J. F. (2013). The 'whys' and 'whens' of individual differences in thinking biases. Trends in Cognitive Sciences, 17(4), 172–178. https://doi.org/10.1016/j.tics.2013.02.001

Friedman, N. P., & Miyake, A. (2004). The relations among inhibition and interference control functions: A latent-variable analysis. Journal of Experimental Psychology: General, 133(1), 101–135. https://doi.org/10.1037/0096-3445.133.1.101

Stanovich, K. E., & West, R. F. (2000). Individual differences in reasoning: Implications for the rationality debate? Behavioral and Brain Sciences, 23(5), 645–726. https://doi.org/10.1017/S0140525X00003435

Stanovich, K. E. (2016). Distinguishing the reflective, algorithmic, and autonomous minds: Is it time for a tripartite theory? In J. K. B. & D. F. (Eds.), The cognitive science of rationality (pp. 55–83). Routledge. https://www.keithstanovich.com/Site/Research_on_Reasoning_files/Stanovich_Two_MInds.pdf

Gronchi, G., Gavazzi, G., Viggiano, M. P., & Giovannelli, F. (2024). Dual-Process Theory of Thought and Inhibitory Control: An ALE Meta-Analysis. Brain Sciences, 14(1), 101. https://doi.org/10.3390/brainsci14010101

Frederick, S. (2005). Cognitive Reflection and Decision Making. Journal of Economic Perspectives, 19(4), 25–42. https://doi.org/10.1257/089533005775196732

Johnson, M. K., Hashtroudi, S., & Lindsay, D. S. (1993). Source monitoring. Psychological Bulletin, 114(1), 3–28.

Schacter, D. L. (2001). Forgotten ideas, neglected pioneers: Richard Semon and the story of memory. Psychology Press.

Dodson, C. S., & Schacter, D. L. (2002). When false recognition meets metacognition: The distinctiveness heuristic. Journal of Memory and Language, 46(4), 782–803. DOI: 10.1006/jmla.2001.2822

Lindsay, D. S., & Johnson, M. K. (1989). The eyewitness suggestibility effect and memory for source. Memory & Cognition, 17(3), 349–358. DOI: 10.3758/BF03198473

Loftus, E. F., & Palmer, J. C. (1974). Reconstruction of automobile destruction: An example of the interaction between language and memory. Journal of Verbal Learning and Verbal Behavior, 13(5), 585–589. DOI: 10.1016/S0022-5371(74)80011-3

Roediger, H. L., & McDermott, K. B. (1995). Creating false memories: Remembering words not presented in lists. Journal of Experimental Psychology: Learning, Memory, and Cognition, 21(4), 803–814. DOI: 10.1037/0278-7393.21.4.803

Bartlett, F. C. (1932). Remembering: A Study in Experimental and Social Psychology. Cambridge University Press.

Kahneman, D. (2011). Thinking, Fast and Slow. Farrar, Straus and Giroux.

Korteling ym. (2023). Cognitive bias and how to improve sustainable decision making